Raittiusseuran teatterimatka Raumalle syyskuussa

  • 29.9.2018 Koko päivä

LALLIS – KÖYLIÖN LALLINTALO -MUSIKAALI

1980-luvulle sijoittuvassa Köyliön Lallintalosta kertovassa tarinassa itsenäistyvä raumalainen tyttö alkaa hamuta kodin ulkopuolelle. Bändi- ja iltariennot vetävät puoleensa. Lalliksella tavattu porilainen muusikkopoika kiinnostaa. Kaiken keskellä konservatiivinen isä järkyttyy ja kokee pienimuotoisen kriisin romanttisen komedian hengessä. Musikaaliin on valikoitunut mm. Kolmannen Naisen, Yön, Juicen ja Sielun Veljien musiikin lisäksi myös Lallintalolla aikanaan esitettyä iskelmämusiikkia. Myös Pauli Hanhinemen Lallis-musikaalia varten säveltämä ja sanoittama uusi kappale kuullaan.

KÄSIKIRJOITUS Osku Valve ja Otto Kanerva * OHJAUS Otto Kanerva * KAPELLIMESTARI Perttu Suominen * KOREOGRAFIA Sami Vartiainen * LAVASTUS Oskari Löytönen * PUKUSUUNNITTELU Helena Nykänen * KAMPAUKSET JA MASKEERAUS Tuula Kupiainen-Koivisto * VALOT JA ÄÄNET Valo- ja äänipalvelu Hanttimiehet. ROOLEISSA: Pauli Hanhiniemi, Timo Julkunen, Ninni Kekki, Juha Kulmala, Mona Lehtola, Tiia Ollikainen, Raisa Sorri, Jaakko Tohkanen, Mikko Töyssy

Matkaohjelma ja ilmoittautumisohjeet seuraavassa linkissä:

SRS Teatterimatka 2018