Taivalkunnan kyläkirje 22.12.2020

Joulu on jo ovella ja kylä rauhoittuu joulun viettoon. Monen jouluun liittyy perinteitä. Osa niistä vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja antaa henkistä voimaa tuleville kuukausille. Tänä vuonna jäivät perinteiset joululaulutilaisuudet ja muutkin yleiset kokoontumiset väliin. Meitä on myös ohjeistettu, ettemme kokoonnu isolla porukalla sukulaistemmekaan kanssa joulunviettoon. Muistakaamme silti ystäviämme, lähimmäisiämme ja yksinäisiä ihmisiä.

Minulla on ajatuksen asteella tehdä vielä kolmas kyläkirja omakustanteisesti. Aloittelen kirjaa kaiketi alkuvuodesta. Siihen tulee juttua kyläyhdistyksen toiminnasta ja kyläläisten tarinoita. Toivon, että saan teiltä vihiä, keneen voin olla yhteydessä tarinoita kerätessäni. Olkaa itsekin aloitteellisia omien tarinoidenne suhteen. Myös nuorten henkilöiden tarinat/kertomukset ovat tervetulleita. Kylä ja kyläläiset ansaitsevat kirjansa ja ehkä saan sen valmiiksi ensi vuoden aikana.

Puheenjohtajapestini Taivalkunnan kylät ry:ssä päättyy vuodenvaihteessa. Monta sähköpostia ja yhteydenottoa olen vuosien varrella kylältä ja yhteistyökumppaneiltamme saanut. Määrä nousee useampaan sataan ja kaikki ovat olleet asiallisia. Menneet vuodet ovat olleet minulle hyvin antoisia ja kiitos siitä kuuluu teille kaikille ihanat kyläläiset ja kumppanit. Myös kylähallituksen jäsenten kanssa yhteistyö on ollut helppoa ja mukavaa. Kiitos siitä heille. Yhteistyössä on ollut voimaa ja kylä on pysynyt elinkelpoisena ja asukkaiden ikärakenne hyvänä.

Asun jatkossakin kylällä. Kyläyhdistyksen asioiden hoito siirtyy uudelle hallitukselle, mutta minuun voi edelleen olla yhteydessä kaikissa muissa asioissa, myös henkilökohtaisissa. Ollaan yhteydessä puolin ja toisin.

Toivotan sekä kyläyhdistyksen että omasta puolestani kaikille rauhallista ja mukavaa joulua sekä onnea uudelle vuodelle.

Taivalkunnan kylät ry pj. Olli Sorva, olli.sorva(at)nokiansahkotalo.fi, www.nokiankylat.fi/taivalkunta, www.facebook.com/taivalkunta/.