Taivalkunnan kyläkirje 9.10.2020

Taivalkunnan koululla järjestetään to 15.10.2020 klo 17.30 strategisen yleiskaavan alueellinen keskustelutilaisuus / työpaja, jossa esitellään kaavatyön tavoitteita ja kerätään näkemyksiä kaavan valmistelun pohjaksi alueelta.

Mukana kaupungilta ovat kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen, maankäyttöjohtaja Kari Stenlund ja kaavoitusarkkitehti Johanna Fingerroos. Myös strategisen yleiskaavan ohjausryhmä on saanut kutsun tilaisuuteen.

Tarkoitus on, että kyläläiset osallistuvat keskusteluun ja esittävät näkemyksiänsä kaava-asiassa. Mieti jo valmiiksi, mikä olisi kylän etu ja mitä haluamme esittää kaavasuunnittelun pohjaksi.

Huomioi, että jos tilaisuutta ei muuttuvan koronatilanteen vuoksi voida järjestää, niin peruuntumisesta tiedotetaan vain sähköpostituslistalla oleville sekä lisäksi kylän sivuilla.

Kyläyhdistys tarjoilee kahvia ja kastettavaa ennen tilaisuuden alkua. Kaikki kyläläiset toivotetaan tervetulleiksi, mutta pidetään huoli tarvittavista koronavarotoimista. Jos väkeä tulee runsaasti emmekä pysty etäisyyksiä pitämään, niin Nokian Sähkötalo on lupautunut sponsoroimaan ja jakamaan paikan päällä osallistujille heidän halutessaan kasvomaskit.

Syyskokous pidetään 25.11.2020 kello 18:00. Siitä tarkempaa tietoa myöhemmin.

Taivalkunnan kylät ry pj. Olli Sorva, olli.sorva(at)nokiansahkotalo.fi, www.nokiankylat.fi/taivalkunta, www.facebook.com/taivalkunta/.