Tervehdys

En ole ollut kuluvana vuonna kyläyhdistyksen hallituksessa, mutta toimin kylämme sivuston päivitysten tekijänä.

Sivustolla olevaan Taivalkunnan Palvelut-luetteloon saavat kylällä sijaitsevat yritykset sekä kylällä asuvat yrittäjät ja palveluntuottajat yhteystietonsa esille palveluidensa kuvauksen kera veloituksetta. Luettelossa on esillä myös kylällä olevat yhdistykset ja järjestöt toimintakuvauksineen.

Kyläyhdistyksen syyskokous oli lokakuussa ja Taivalkunnan kylät ry:n pöytäkirja on nähtävissä kylän sivuilla www.nokiankylat.fi/taivalkunta/yhdistykset/taivalkunnan-kylat-ry/kokoukset-ja-kylaillat/syyskokous-25-10-2021/poytakirja-25-10-2021/

Menneiden vuosien kyläkirjeet ja kylälehdet löytyvät sivustolta. Samoin kyläyhdistyksen säännöt, toimintakertomukset, toimintasuunnitelmat jne. Kylämme sivustolla on tällä hetkellä reilut 300 sivua kyläasiaa. Lisäksi sivustolla ilmoitetaan kylän tulevista tapahtumista (ei yritysten mainoksia).

Kylän sivuille soveltuvaa materiaalia voi toimittaa minulle tähän sähköpostiin paluupostina tai myöhemmin oman aikataulunne mukaan.

Kyl√§n kehitt√§miseen ja markkinointiin voi jokainen vaikuttaa, joko yksil√∂n√§ tai jonkun j√§rjest√∂n kautta. Jos et viel√§ ole mukana toiminnassa, niin tervetuloa. ‚ÄĚIdeariiheemme‚ÄĚ on jokainen idea ja idean toteuttaja tervetullut. Jos haluat lis√§tietoa, niin minuunkin voit olla yhteydess√§. Etsit√§√§n ratkaisut mahdollisiin ongelmiin ja kehitet√§√§n asuinseutuamme yhteen hiileen puhaltaen.

Kolmas kyläkirjani on taittovaiheessa ja valmistunee kuukauden-parin sisällä. Siinä on mukana runsaasti lehtileikkeitä ja lisäksi kyläläisten kertomuksia sekä kouluasiaa. Jos sinulla on kylään tai itseesi liittyviä kuvia ja tarinoita, joita olet valmis jakamaan, niin ota pikaisesti yhteyttä.

Varsinkin joulu on ilon ja valon aikaa. Olkaa harkitsevaisia fyysisissä tapaamisissa ja muistakaa noudattaa ainakin henkistä läheisyyttä.

Lämmöllä kylää ja kaikkia kyläpostin lukijoita kohtaan. Olli Sorva