Iloinen talvinen iltapäivi

Kylän valopää

Olipa taas kerran hyvin antoisaa olla mukana talvitapahtumassa. Lapset riemuitsivat pulkkamäessä ja aikuiset keskustelivat keskenään ja olivat myös mukana lasten touhuissa. Makkara maistui kaiken ikäisille. Taivalkunnan kylät ry antoi makkarat nuotiolla paistettavaksi veloituksetta. Myös mehu ja kahvi olivat ilmaisia.

Leuto talvi-iltapäivä 18.2.2018, muutama aste pakkasta eikä tuulikaan pahemmin haitannut. Väkeä kävi tapahtumassa noin 70 henkeä. Paras kiitos järjestäjille on juuri se, kun väki saapuu paikalle ja kasvoilla on iloinen ilme. Myös suoraa sanallista kiitosta tuli järjestäjille.

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Olli Sorva haluaa kiittää kaikkia talkoolaisia työpanoksestaan sekä muitakin kyläläisiä osallistumisesta ja lämminhenkisestä yhdessäolosta talvitapahtumassa.