Yhteistyötä kyllä, mutta entä kouluasioissa?

Kylän valopää

Kaupungin pitäisi taata jatkuva rauha käydä koulua ja kehittää kylää, kirjoittaa Olli Sorva Taivalkunnan koulu on jälleen lakkauttamisuhan alla. Edellisen kerran asia oli esillä vuonna 2019. KUVA: ANNA EVELIINA HĂ„NNINEN Nokian Uutiset 20.9. 15:45 ON monia asioita, missä kriisin tai vakavan häiriön aikana voimme tukea toisiamme ja tärkeää on viranhaltijoille luontevat suhteet kyliin ja yhdyshenkilöihin. Nokian kaupunki on … Jatkuu

Maaseutuhelmet

Kylän valopää

Kaupungilla on menossa Kantri ry:n rahoittama Maaseutuhelmet-hanke, joten ajankohta olisi hyvä ja tuskinpa sieltäpäin vastustusta tulisi kaupungin maalle virkistyspaikan tekemiseen. Ei tuon reitin ja paikan ylläpito ja siisteys varmaan liikaa kylän talkoolaisia rasittaisi. Ainakin asia on keskustelemisen arvoinen. Keskustellaan asiasta koululla 17.11. kello 19.00 alkaen. Tervetuloa

Taivalkunnan koulu 100-vuotta

Kylän valopää

Nyt on juhlan aika. Vietetään sitä muistorikkaasti ja arvokkaasti.      Juhlimme 100-vuotiasta kouluamme lokakuun alussa. Tervetuloa mukaan juhlimaan! Kyläkahvila ja päivätanssit ke 5.10. klo 13-15 ja 100-vuotisjuhlat pe 7.10. klo 12

Taivalkunnan Askartelu- ja temppukerhot

Kylän valopää

Nyt on luvassa puuhastelua pikkulapsille, yhdessä vanhempien kanssa, keskiviikkoisin klo. 17:45-18:45 Taivalkunnan koululla. Kerhot toteutetaan sen hetkisiä yleisiä suosituksia ja rajoituksia noudattaen. Ennakkoilmoittautuminen jokaiseen kertaan vaaditaan, mikäli kokoontumisrajoituksia on voimassa. Tarkemmin tilaisuuksista on Taivalkunnan sivuston tapahtumakalenterissa. Ensimmäinen kevään kerho on torstaina 3.2. oleva Askartelukerho. Ystävänpäivä: Postilaatikko ja kaunista kirje-/korttipaperia eri tekniikoin.

Kyläkoulupalaveri

Kylän valopää

Palaveri pidettiin 21.12.2021 ja paikalla olivat kyläläiset Olli, Outi, Juha ja Petra Aluksi oli tilannekatsaus edellisen palaverin jälkeen tapahtuneista asioista. Keskusteltiin kyläyhdistyksen, koulun ja kaupungin rooleista sekä päivitettiin tieto tulevan kouluverkkoselvityksen aikataulusta. Keskustelua kylän aktiivisuuden lisäämisestä ja näkymisestä mediassa sekä kylälle mahdollisesti järjestettävistä aktiviteeteista. Ideariihi markkinoinnista ja esilläolosta pidetään 4.1.2022. Mitkä asiat ovat Taivalkunnan markkinavaltti? … Jatkuu

Jalankulun ja pyöräliikenteen kehittämistarpeet

Kylän valopää

Moi! Nokian kaupunki kerää palautetta nykyisistä jalankulun ja pyöräliikenteen olosuhteista ja kehittämistarpeista. Ennen kaikkea he toivovat saavansa kyselyyn vastaajia, joilla on arvokasta tietoa paikallisina asukkaina tai toimijoina. Jotkut teistä ovat toivottavasti jo käyneet kyselyyn vastaamassa. Vastausaikaa on vielä pari päivää jäljellä. Mielestäni kannattaisi käydä ainakin Taivalkunnan alueen puuttumattoman kevyenliikenteen väylän osalta mielipiteensä kirjaamassa. Toivottavasti uhraatte … Jatkuu

Taivalkunnan koulu-palaveri

Kylän valopää

Taivalkunnassa mietittiin tänään koulun kehittämisasioita. Palaveriin osallistuivat Petra ja Juha Pölönen, Olli Sorva, Jemina Lahti, Outi ja Erkko Mäenpää. Nokian kaupungin kouluverkkoselvitys on tulossa lähiaikoina. Taivalkunnan koulu on pitkään ollut lakkautusuhan alla. Nyt on taas tarkoituksenmukaista miettiä, mitä voisimme tehdä koulun säilyttämiseksi. Mitä koulu voisi tehdä sisäisesti ja miten tontti- ja asuntopolitiikkaan pitäisi vaikuttaa? Lisäksi … Jatkuu

Taivalkuntatiedote Nokialaisille yrittäjille

Kylän valopää

LĂ„HDE MUKAAN NOKIAN TĂ„HDEN -VIDEOKAMPANJAAN, SAAT MAKSUTONTA NĂ„KYVYYTTĂ„ Nokian kaupunki ja Nokian yrittäjät ry tempaisevat tällä kertaa Nokian tähden -kampanjalla. Kampanja nostaa esiin paikallisia yrittäjiä ja heidän ajatuksiaan lyhyiden videoklippien kautta. Kampanjaan saavat osallistua kaikki Nokialla toimivat yrittäjät, jotka haluavat tuoda videolla esiin yrittäjyyttä ja nokialaisuutta. Nokian tähden -videokampanjaan osallistuminen on yrittäjille maksutonta. Mukaan voivat … Jatkuu