Kyläkahvila 3-12-2019

Kylän valopää

– Ja käsipäivää kaikille, tervetuloa Kyläkahvilaan! kuului reippaan kutosluokkalaisen pojan ääni Taivalkunnan koulun ovensuusta hänen kahvilaan väkeä vastaanottaessaan.

– Ruokalasta löytyy kahvila, salissa on myynnissä käsitöitä ja keskikerroksessa pääsette kuulemaan 100-vuotiaan koulumme hienosta historiasta, toinen poika vieressä jatkoi.

Taivalkunnan kyläkoulun järjestämä Kyläkahvila keräsi tiistaina 3. joulukuuta kyläläisiä ja muutakin väkeä sankoin joukoin kupposen äärelle. Koulun kutosluokkalaisten leipomukset maistuivat kahvittelijoille iloisen puheensorinan siivittämänä.

Koulun värikästä historiaa päästiin kuulemaan oppilaiden pitämässä Kahoot-visassa. Myös oman tonttu-nimensä sai kahvilassa vierailleet selvitettyä kahvilan seinällä olevasta joulukalenterista.

Taivalkunnan koulun Kyläkahvilat ovat olleet koulun perinteenä jo vuodesta 2016 asti ja ne kuuluvat osana koulun Yrittäjyys-toimintaa. Oppilaat järjestävät Kyläkahviloita koululla läpi vuoden ja kahviloiden tuotot käytetään kokonaisuudessaan koululaisten retkiin.

Mielenkiinnolla saatiin oppilailta kuulla Taivalkunnan koulun toimineen sotien aikaan sotasairaalana ja enimmillään koulussa on oppilaita ollut peräti 95. Sotien jälkeen koululla on myös majoitettu siirtolaisia. Paljossa ovat siis mukana olleet koulun liki 100-vuotiaat seinähirret ajan saatossa.

Minna Mäkinen