Tyhjilleen jäänyt koulu herätetään henkiin kyläläisten yhteisvoimin! Ideointi-iltamissa on nostettu esille toiveita mm. harrastusryhmistä, eri ikäisten tapaamisista sekä kahvilatoiminnasta. Kohtaamispaikka on kaikille avoin, viikoittainen hetki, johon voit tulla piipahtamaan kahville tai vaihtuvien teemojen äärelle. Avajaisten jälkeen toiminta jatkuu joka sunnuntai klo 12-16.
Avajaiset vietetään sunnuntaina 24.8. klo 12-16. Ohjelman voit tutustua alta. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.


Kesän lopussa on hyvä hetki myllätä vaatekaapit ja pihavarastot itselle turhasta tavarasta. Tapahtumassa voit myydä vanhat tavarasi uuden omistajan aarteiksi. Mukaan kannattaa ottaa oma viltti/rekki sekä vaihtorahaa. Kirppismyyjät asettuvat koulun kentälle, sateella 2. kerrokseen. Ilmoittaudu myyjäksi 20.8. mennessä viestitse numeroon 044 2908027.


Avajaiset ovat vasta kaiken pieni alkujyvä. Tapahtuman toivotaan herättävän aktiivista ideointia ja osallistumista tulevan toiminnan toteutukseen. Paikka ja toiminta kaipaa myös oman nimen, jota saa ehdottaa tapahtumassa. Ehdotuksista pidetään some-äänestys ja nimi julkaistaan seuraavalla kerralla 31.8.


Koulun 2. kerrokseen luodaan pieni kirjasto, jossa voi hengähtää monipuolisen lukemisen äärellä tai viedä kirja kotiin luettavaksi. Kirjoja voi lainata ja vaihtaa aukioloaikoina sunnuntaisin klo 12-16.


Koulun saliin rakennetaan lapsille oma temmellyskenttä. Lapset saavat leikkiä alueella oman aikuisen vastuulla.


Koulun ruokalassa on tarjolla kahvia, teetä, mehua sekä makeita herkkuja. Maksu käteisellä. Tuotot menevät Kohtaamispaikan toimintaan.
Olet lämpimästi tervetullut!
Tehdään kylästä meidän näköinen ja yhteinen kaikille nokialaisille.
