Toimittaja vieraili kylällämme

asukas kylältä

Nokianseutu-lehden päätoimittaja Kati Vastamäki vieraili eilen kylällämme ja tutustui kylän historiaan ja nykypäivään. Hän tekee kotiseutujutun Taivalkunnasta, asukkaista ja toiminnasta. Kahvikupposen äärellä keskusteltiin kylälle tärkeistä asioista ja aikaa oli käydä tutustumassa kylän maisemiinkin. Hienoa, että kylämme on kiinnostuksen kohteena.

Koululaiset pääsivät kesälaitumille

Kylän valopää

Oppilaiden kouluvuosi on päättynyt. Taivalkunnan kylät ry myönsi 50 eur stipendin Emäkosken yläkoulun parhaalle päättävälle Taivalkuntalaisella, 9F-luokkalaisella Venla Haavistolle sekä Taivalkunnan alakoulun kahdelle oppilaalle 30 eur stipendit kiva kaveri periaatteella, Aleksi Saarelalle ja Mona Granathille.  

Yhdessäolon riemua karkeloissa

asukas kylältä

Kevät on parhaimmillaan ja saimme tänään viettää Taivalkunnassa Kevätkarkelopäivää kylän koululla. Tilaisuus on koko perheen tapahtuma ja lapsia olikin hyvin runsaasti paikalla. Ilma oli hieman nuhruinen ja se vähän rajoitti varttuneemmen väen liikkeellelähtöä, mutta kylätilaisuutemme keräsi kuitenkin 80 kävijää ja ilta oli hyvä ja mukava. Kisailulajeina oli saappaanheittoa ja jalkapallo-ottelu lapset vastaan aikuiset. Ottelun voitti nuoriso luvuin 4-3. … Jatkuu

Liikunnan iloa koululla

Kylän valopää

Zumba päättyi tältä keväältä. Viimeinen kevään tunti oli 13.5, mutta elokuussa on taas luvassa lisää tunteja. Osanottajamäärä on ollut melko vakiintunut ja todennäköisesti ensi syksyllekin riittää harrastajia niin entisiä kuin uusiakin. Kahvaluula jatkuu näillä näkymin kesäkuun loppuun. Torstai on osittautunut hyväksi tuntien pitopäiväksi. Nykyinen ohjaaja jatkaa sitten kesälomiensa jälkeen taas elokuussa tuntien pidolla. Toivotaan, että … Jatkuu

Kevätkarkelot lähestyvät

Kylän valopää

On se aika vuodesta, kun kevät on kauneimmillaan ja taivalkuntalaiset viettävät Kevätkarkelopäivää 26.5.2016 kylän koululla. Tilaisuus on räätälöity koko perhettä ajatellen. Mielekästä illanviettoa löytyy niin perheen pienemmille kuin vaareille ja mummeillekin. Vuosi sitten vastaavaa iltaa oli viettämässä lähes 140 henkilöä ja on meidän pienelle kylällä todella kiitettävä osanottajamäärä. Aktiviteetit ja tarjoilut olivat ulkona, joten lääniä … Jatkuu

Tiehanke etenee Taivalkunnassa

Kylän valopää

Taivalkunnan koululla oli keskiviikkona 27.4.2016 yleisötilaisuus, jossa esiteltiin tiesuunnitelmaluonnoksia. Paikalla oli noin 50 henkilöä ja kaikki yleisökysymyksetkin saivat vastauksen. Vaikka kaikenlaisia leijaavia kulkupelejä on maailmalla suunniteltu, niin ainakin vuosikymmeniä vielä kevytliikenne vaatii maata ja tietä jalkojensa alle. Kevyenliikenteen väylän tarpeellisuus Taivalkunnasta Ristiveräjiin tuli illan monessa puheenvuoroissa korostetusti esille. Projektipäällikkö Jarkko Peurala ELY-keskukselta kertoi suunnitelman perustuvan … Jatkuu

Uusi kevyen liikenteen väylä Nokian Taivalkunnantielle (Pirkanmaan ELY-keskus)

Kylän valopää

Taivalkunnantielle, eli maantielle 2501 nyt laadittava tie-, katu- ja rakennussuunnitelma rajoittuu Nokialla Pihtikorventien ja Kuoppalankadun väliselle alueelle, johon suunnitellaan rakennettavaksi uusi kevyen liikenteen väylä noin 3,5 kilometrin matkalle. Pihtikorventien liittymäalue parannetaan erityisesti kevyen liikenteen liikenneturvallisuutta ajatellen. Liittymän huonoja näkemiä parannetaan siirtämällä Pihtikorventien liittymä Taivalkunnantiellä noin 50 metriä Nokian keskustan suuntaan nykyisen pysäkin kohdalle. Taivalkunnantielle liittymän … Jatkuu

Taivalkunnan kevytliikenneväylä

Kylän valopää

Kyläläisiä ja kaikkia muitakin asiasta kiinnostuneita tahoja tiedotetaan asiasta yleisötilaisuudessa keskiviikkona 27.4.2016 klo 17–18.30 Taivalkunnan koululla, osoitteessa Taivalkunnantie 575, 37120 Nokia. Ajankohta on siis juuri ennen kyläyhdistyksemme kevätkokousta. Tervetuloa yleisötilaisuuteen tuolloin perehtymään tiesuunnitelmaluonnoksiin. Pirkanmaan ELY-keskukselta (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta) paikalla on Jarkko Peurala. Hän toimii kyseisen hankkeen projektipäällikkönä, joten tietää myös asian yksityiskohdista. Taivalkunnan kylät ry … Jatkuu

Vedenjakelun keskeytys

Kylän valopää

Taivalkunnassa on vedet poikki todennäköisesti ainakin huomiseen. Taivalkunnan koululla on vedenhakupiste jakelukatkon ajan. Tarkkaa tietoa katkon pituudesta ei ole. Jakelukeskeytys koskee Taivalkunnan- ja Pihtikorven vesiosuuskuntia.

Pääsiäiskokko

Kylän valopää

  Vaikka pääsiäskokkojen perinne on lähinnä länsisuomalainen tapa, niin kyllä Taivalkunnassa nähtiin ainakin yksi valkea illan hämärtyessä. Ilma oli ihanan kuulas ja savuava nuotio todennäköisesti karkotti pahat henget pois, kuten tulien perinne kertoo.