KESKIVIIKKO 30. ELOKUUTA 2017

Miten yhteishenkeä vaalitaan

 

MUISTA KYL√ĄN JUURET JA KULTTUURI

Kaikki kylät ovat keskenään erilaiset. Taivalkunnan historiassa on vahva teollisuusperinne. Teollinen tuotanto kuitenkin loppui kannattamattomana 1950-luvulle tultaessa. Maatalous kukoisti hieman pidemmälle. Olen havainnut, että menneet asiat ja tapahtuvat kiinnostavat kyläläisiä. Myös Kylällä toimivien seurojen ja yhdistysten historia on kiintoisaa.

OTA KAIKKI MUKAAN TOIMINTAAN

Tänä vuonna aloitin Kylähistoriaa kuvin ja luvuin-projektin. Kerään asukkailta vanhaa kuvamateriaalia ja teen niistä diasarjan. Ajatukseni on saada se valmiiksi Suomen 100-vuotis itsenäisyyspäivään mennessä. Alkuvuodesta olin kyläyhdistyksen nimissä yhteydessä kyläläisiin ja pyysin heitä yhteistyöhön. Sain muutamalta ihan kivasti vanhoja kuvia kylästä ja kylähistoriasta. Mukana oli useita kuvia myös 100-vuoden takaa ja myös niihin liittyvää tietoa sain mukavasti. Lisätietoa tietysti kyselin muutamalta kyläläiseltä ja etsin itse historiasta. Ainakin parina iltana meillä eri henkilöiden kanssa keskustelimme heiltä saamieni kuvien tapahtumista ja henkilöistä kahvikupposen äärellä. Skannasin kyläläisiltä lainaksi saamistani kuva-albumeista materiaali sähköiseen muotoon. Osan kuvista sain valmiiksi sähköisessäkin muodossa.

 
Kartta Taivalkunnasta vuodelta 1903.

TALKOOLAISILLE KIITOS

Tein tuosta materiaalista parisataa diaa käsittävän esityksen. Kevään 2017 kyläiltamme koostui tuosta esityksestä. Paikalla oli runsaasti kyläläisiä. Paljon oli myös vanhempaa väkeä, jotka muistivat hyvin tarinat tuosta ajasta ja miltä kylämaisema silloin näytti. Oli hienoa saada paikalle henkilöt, joilta olin materiaalia saanut. Esitykseni ensimmäinen dia kertoi kiitokset kyseisille ihmisille. 

OTA PALAUTE KIITOLLISUUDELLA VASTAAN

Positiivista palautetta tuli sek√§ esityksen aikana, ett√§ my√∂hempin√§kin yhteydenottoina. Kyl√§koulumme rehtorin palautteessa kyseltiin, ett√§ voisinko pit√§√§ saman esityksen my√∂s koululaisille ‚ÄĚoppituntina‚ÄĚ. H√§n ei ollut itse p√§√§ssyt tuohon kyl√§iltaan, mutta oli hyvin kiinnostunut esityksen sis√§ll√∂st√§ ja uskoi sen kiinnostavan oppilaita. T√§ytin tietysti toiveen ja pidin kev√§√§ll√§ esityksen, jota oli kuulemassa kaikki 1-6 luokkalaiset. Kyl√§illan esityksen olin tiivist√§nyt sataan diaan j√§tt√§en my√∂s pelk√§t tekstidiat vallan pois. Kuvat kiinnostivat yll√§tt√§v√§n hyvin oppilaita.

Tiedotus on todella tärkeä asia. Siitä vielä vähän seuraavassa ja tämän blogisarjani päättävässä kirjoituksessa.

Olli Sorva, pj Taivalkunnan kylät ry