Koko perheen sirkuspiknik

Kylän valopää

Nokian kaupungin kulttuuritoimi järjestää kaikille avoimen sirkuspiknikin to 27.7.2017 Taivalkunnan koulun pihassa kello 13-15. Sinne sitten koko perheen voimalla mukaan.  

Avoimet kylät 10.6.2017

Kylän valopää

Avoimet kylät -päivänä kylät ympäri Suomen toivottavat kaikki tervetulleiksi tutustumaan kylien toimintaan, kyläläisiin sekä kylien palveluihin. Päivän aikana on mahdollisuus poiketa lähikylillä, tutustua itselle vieraisiin kyliin tai vaikkapa tehdä koko päivän kesäinen kiertoajeku maaseudun maisemiin. Taivalkunnan kylät ry toivottaa kaikki tervetulleiksi järjestämäänsä tutustumistilaissuuteen sekä vanhojen työkalujen ja käyttöesineiden näyttelyyn. Myös myyjäiset ja kahvila.  

Kevätkarkelot 18.5

Kylän valopää

Kaikkien entisten ja nykyisten kyläläisten kevään yhteistapaaminen on 18.5.2017 kello 18 kylän koululla. Tule ja tuo ystäväsikin mukanasi viettämään mukava iltahetki kanssamme.

Kunnan ja kylän rakentavaa yhteistyötä

Kylän valopää

Turvallisuus on osa arjen jokapäiväistä elämää. Viime torstaina 23.2.2017 järjestettiin valtuustosalissa avoin keskustelutilaisuus arjen turvallisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Pirkan kylät ry:n kyläasiamies Marja Vehnämaa kertoi arjen pienistä asioista ja niiden turvallisuusvaikutuksista. Miten olisi hyvä varautua häiriötilanteisiin, kuten esim. vedenjakelun katkoon, sähkökatkoon tai myrskytuhoihin? Eli tiedätkö, missä on kaivo, josta saa vettä ilman sähköä, onko kylällä aggregaattia … Jatkuu

Kylänuotion 12.2.2017 tarina

Kylän valopää

Onko se elävä tuli vai mikä, joka saa kielenkannat avautumaan ja tarinan pulppuamaan? Taivalkunnan kyläyhdistys järjesti talvitapahtuman viime sunnuntaina kylän urheilustadionilla. Tai oikeastaan se on vain kenttä keskellä metsää, jossa on jääkiekkokaukalo, mutta sen käyttö on ahkeraa. Uskomaton määrä sitä tarinaa tuli 50 hengen porukasta makkaranuotion loisteessa. Ilma oli hyvin lempeä ja keskitalven sunnuntai-ilta parhaimmillaan. … Jatkuu

Talvitapahtuma kylän urheilukentällä

Kylän valopää

On keskitalven aikaa ja Taivalkunnassa on 12.2 kello 14.00 alkaen talvitapahtuma. Paikkana on kenttä, jossa on jääkiekkokaukalokin. Luvassa on makkaranpaistoa nuotiolla sekä mm. potkukelkkaviesti. Kutsuun pääset tästä.

Piristystä kyläkahvilasta

Kylän valopää

Oppilaat pitävät kyläkahvilaa koululla pe 3.2 , 10.2 ja 17.2  kello 12.00-13.30. Viimevuotisista kyläkahviloista jäi miellyttävä kokemus, joten eiköhän taas mennä nauttimaan edulliset kahvit ja leivonnaiset sekä pitämään pientä rupatteluhetkeä tuttujen kyläläisten kera. Oppilaat saavat arvokasta kokemusta yrittäjyyskasvatuksen myötä ja samalla kyläläisille tarjoutuu luontevaa yhdessäoloa. Tästä kutsuun.

Joulu on yhdessäoloa ja makuja

Kylän valopää

Vaikka ulkona vallitsivat pimeys ja lumettomuus, Taivalkunnan kyläyhdistyksen järjestämässä ohjelmallisessa yhteislaulutilaisuudessa oli maassa hanki ja järvet jäässä sekä lumi peittänyt kukat laaksosessa. Keskiviikkoiltaa vietettiin Taivalkunnan koululla parinkymmenen yhdessä lauletun joululaulun ja haitarilla säestetyn Tiernapapat-esityksen merkeissä. Illan laulattaja oli Taivalkunnan kylät ry:n varapuheenjohtaja, tangokuningas Tomi Markkola. Väliajalla herkuteltiin glögillä ja pipareilla. Oppilaiden koristelema liikuntasali tarjosi jo … Jatkuu